
Tällä kierroksella tutustumme vanhan kyläkeskuksen nykypäivään – historiaa unohtamatta
Kävelymatkaa kierroksella kertyy alle kilometri, mutta näkemistä riittää. Kauppatie oli aikoinaan Ilomantsin päätie. Vanhaa kylänraittia kävellessä voi ihastella menneen ja nykyisyyden yhteiseloa; rakennusten ulkoasu on pyritty säilyttämään vanhassa tyylissään, mutta niiden sisällä on uutta liiketoimintaa, uusia asukkaita ja uusia ideoita. Piiroisten asuinrakennus on muuntunut taitokeskus Piirolan Pihaksi, kun taas osa Kauppatien vanhoista liikerakennuksista on nykyisin asuinkäytössä. Kaksi vanhaa kansakoulua huokuvat entisajan tunnelmaa, mutta toimivat nyt kulttuurikeskuksena ja ravintolana.
Kävely tapahtuu suurimmaksi osaksi tasaisella maastolla ja tarvittaessa lyhyetkin välimatkat on mahdollista kulkea autolla. Kierros soveltuu lyhyempänä versiona myös lapsiperheille.
Kauppatiellä ensimmäinen kohteemme on Suomen itäisin taitokeskus. Taitokeskus Piirolan Piha puoteineen ja näyttelyineen toimii monipuolisena kattauksena karjalaisiin tekstiileihin, käsitöihin ja kädentaitoihin. Jos maltat, voit itsekin kokeilla kangaspuita! Talolla itsellään on rikas historia, unohtamatta aittarakennuksia idyllisessä pihapiirissä, jotka tarjoavat kävijöille tuulahduksen entisajoista. Mahdollisuus tuliaisostoksiin.
3000 asukkaan Nukke- ja nalletalosta löytyy leluja eri vuosikymmeniltä. Talosta on entisaikoina ollut moneksi, ja pihapiirissä olevan Lottanäyttelyn kautta pääsemme sukeltamaan lottatoimintaan Ilomantsissa vuosina 1922-1944.

Yli satavuotias Kansallistalo Kauppatien ja Kotimäen välissä on ollut vuosien saatossa monenlaisen toiminnan keskipisteenä ja onpa se muuntunut myös taiteen ilottelun puolestapuhuvaksi ja ajankohtaisiin teemoihin pureutuvaksi IloTaloksikin. Pääset oppaan mukana kurkistamaan satavuotiaan talon ja pihapiirin historiaan ja lähes kuulemaan entisaikojen parkkiin jätettyjen hevosten hirnahdukset – ellei käynnissä ole viereisessä metsässä järjestettävä Karhufestivaali. Eräänä vuonna festarin aikana Kansallistalon taakse syntyi myös erikoisempi moottorisahaveiston puusta, nimittäin August Eskelisen loihtima kolmimetrinen yksisarvinen!

Kotimäellä sijaitsee kaksi vanhaa kansakoulua. Kuulet näiden koulujen historiasta ja pääset tutustumaan Katri Valaan, runoilijaan, joka opettajavuosinaan asui nykyisin Katri Vala Kulttuurikeskuksena toimivan entisen koulun yläkerrassa. Kulttuurikeskuksella on kesäisin myös vaihtuvia näyttelyitä.
Kulttuuririkkaan päivän päätteeksi Kotimäen Pitotuvan Armi kestitsee meidät kotiruokaravintolassaan pihapiirin toisessa vanhassa kansakoulussa, missä on myös vuonna 2021 avattu veteraanien perinnehuone.

Kansallistalon ja Katri Vala Kulttuurikeskuksen välinen Karhumetsä täyttyy elokuun puolessavälissä moottorisahojen pärinästä, sahanpurusta ja puunpalasista, kun metsään syntyy uusia karhuja. Karhufestivaalista siis on kyse, ja edellisen vuoden tuotokset ovat vapaasti katseltavissa ympäri vuoden seuraaviin kisoihin asti.
Katri Vala Kulttuurikeskuksen ja Kotimäen Pitotuvan pihapiirissä on Karhuareena, missä järjestetään Karhufestivaalin aikana pikaveistokisa. Muina aikoina karhuja voi ihastella areenan karhuladossa. Alueella on myös ITE-taidetta.

Kesto: 3 tuntia
Ryhmän koko: vähintään 3 henkeä
Hinta: 60€/hlö (ALV 0 %) sisältäen sisäänpääsyn Nukke- ja nalletaloon ja lounaan
Kysy tarjous isommista ryhmistä, lyhyemmistä kierroksista ja perhehinnoista!
Varaa opastus tai tutustu muihin opastuskierroksiini täällä.