Katri Vala oli aikansa rebel. Hän vaikutti Ilomantsissa vuosina 1925-29, ja hänen kunniakseen Kotimäelle on perustettu Katri Vala Kulttuurikeskus vanhaan kansakouluun, missä Katri Vala asui toimiessaan opettajana.

Ennen tätä Katri Vala asui vanhassa ortodoksipappilassa, jonka ikkunasta hänellä oli näkymä ortodoksiselle kirkolle. Mystiikkaan ihastuneena Katria viehätti myös läheinen kalmisto.
Tällä kierroksella kuljemme näissä kohteissa tutustuen Katri Valan sielunmaisemaan. Kierros vaatii kävelyä osittain epätasaisella maastolla, mutta siirtymä kirkolta kulttuurikeskukselle voidaan tehdä pyörällä tai autolla.
Kierros voidaan järjestää 3-15 hengen ryhmälle.
Käyntikohteet
Vanha ortodoksinen pappila
Ortodoksinen pappila toimii nykyisin seurakuntakeskuksena. Vierailemme sen pihapiirissä.
Kokonniemen kalmisto
Vanhassa kalmistossa järven rannalla riittää nähtävää. Käymme pienen kierroksen tässä kalmistossa.
Ortodoksinen kirkko
Pyhän Elian kirkko on Suomen suurin ortodoksinen puukirkko. Kirkko on hieno käyntikohde sekä sisältä että ulkoa!
Katri Vala Kulttuurikeskus
Katri Vala Kulttuurikeskus on perustettu rakennukseen, missä Katri Vala toimi opettajana vuosina 1925-29. Vierailemme kulttuurikeskuksella ja tutustumme Katrista kertovaan näyttelyyn Sininen Ovi.
Lisätiedot
Kesto
2,5 tuntia
Kierros siirtymisineen kestää noin 2,5 tuntia. Tarvittaessa voimme kiertää pienemmän kierroksen, jonka kesto on 1,5 tuntia.
Kävelyosuuden pituus ja vaikeusaste
Kierros kalmistolla vaatii kävelyä epätasaisella maastolla noin kilometrin. Lisäksi siirtymä kirkolta Katri Vala Kulttuurikeskukselle on kävellen tai pyörällä noin kilometri, autolla noin 1,6 kilometriä.
Hinta
35€/hlö (ALV 0 %)
Hinta kesäsesongin aikana, kun ryhmän koko on vähintään 3 henkeä. Kysy tarjousta yli 5 hengen ryhmälle!
Muuta huomioitavaa
Kierros alkaa ortodoksiselta kirkolta ja päättyy Katri Vala Kulttuurikeskukselle. Kirkolle ja Katri Vala Kulttuurikeskuksen yläkertaan noustaan portaita pitkin.
Kiinnostuitko?
Muut opastuskierrokseni löytyvät täältä.
Ps. Katri Valan kuvan on maalannut Laura Pesonen.